Hobo Productions site managementVain yhden senttimetrin tähden osa 1
Saturday, September 25th, 2010Pinstriper PekkaWizzz.
This is a story of a test drive to Sweden in a full custom. Unfortunately it is so long that at this time I am writing it in Finnish only…
Kiinnostava tarina syntyy vaikkapa yllättävistä tapahtumista ja hauskoista ihmisistä.
Dynamic duo muodostui Tinistä, toijalalaisesta customautorakentajasta, kustom kulttuurin kovaa ydintä edustavasta pinstraipparista ja Peksusta, toisesta pitkän koulun straipparista. Kohteena oli Ruotsinmaa ja tehtävänä tuottaa mielihyvää itselleen sekä maalata raitoja parissa tapahtumassa ja eräässä yksityistallissa. Tunnelma oli odottava, jännittynyt ja ehdottoman korkealla kun Tinin vuosikausia työn alla ollut full custom-Chevy perjantaiaamuna lipui pihallemme. Tiedossa oli, että auton kaasutin tuotti ongelmia, bensa tuntui höyrystyvän hitaassa ajossa ja käynnistyminen oli hiukan hankalaa. Myös jarruja pitäisi vielä hiukan säätää, mutta sen voi tehdä myös tien päällä joten hurtti huumori lensi kun kaksipaikkaiseen takaluukuttomaan autoon kasattiin lisää tavaraa. Täyttähän siellä oli, pitäisikö vara-bensakanisterit jättää kotiin jotta saisimme kaikki mukaan?
Kaunis auringonpaiste kesän hehkeässä helteessä saatteli duon matkaan kohti Turun satamaa ja ruotsinlaivaa. Ensin tsekataan Maarianhaminan cruising ja sitten lasketellaan kaikessa rauhassa sunnuntailaivalla Tukholmaan jossa odottaa ensimmäinen sovittu keikka. Tiistaina ajellaan sitten kohti Örebron takaa löytyvää Åtorpia, jossa retken pääkohde, Lasse Mäenpään uusi customauto odottaa maalareitaan. Loppuviikosta jatketaan eteenpäin kohti länsirannikon Uddevallaa ja Backamossa järjestettävää A-bombers Old Style weekendiä. Välissä käydään vielä tsekkaamassa Tidaholmissa järjestettävä näyttely ”Shake This Town”, jossa on esillä muutama maalaukseni.
Aamun lämpötila lähenteli jo kahtakymmentä viittä, Chevrolet antoi hiukan viitettä siitä, että alkaa muuten olla lämmintä… mutta kun Ahvenanmaan suuntaan vievässä jonossa vilahteli choppattuja Deuceja ja ärjähteleviä muskeliautoja, oli tunnelma sen verran korkealla että jonoon oli hienoa pysähtyä, vaikka pienellä riskillä toki… No antaa vaan jäähtyä rauhassa, pukataan autoa jonossa niin ei tarvitse turhaan rassata. Damn! jarrut laahaa, ei saa työnnettyä! Autot liikkuvat Chevyn edestä kohti porttia ja laivaa, mutta hermo pitää… ei vielä… annetaan jäähtyä vaan. Lopulta on kuitenkin startattava ja lähdettävä ryömimään eteenpäin. Njnnjnnjnn… mitään ei tapahdu! Startti veivaa ja veivaa, ei mitään!
Jono katoaa portista sisään ja yksinäinen custom nököttää paikallaan. Nopeiden päätösten aika… ei hitto, ei voi tällä voi lähteä, vika ei tule tästä vähenemään! Toteamme tyynesti että parasta vaan käydä kuittaamassa liput pois ja hakea siviiliauto jolla jatketaan iltalaivalle.
 |
| Nyt naurattaa, Sinkkosen tallilla paketti saatiin taas kuntoon. |
Auto oli nyt jäähtynyt ja räjähti käyntiin kertalaakista. Puhelu hovikorjaaja Sinkkoselle, jos vaikka vika löytyisi. Ja löytyihän se… kun sytytyksen säätöä haettiin, kiristi Tini jakajan rungon mutta jostain syystä se vaan ei pysynyt paikallaan. Ilmeni, että kiinnityspanta oli väärässä kohdassa, kun moottori kävi, kohosi jakaja ylöspäin hahlossaan, kärkiväli muuttui ja auto toimi jotenkuten. Kun moottori sammui, laskeutui jakaja paikalleen ja kärkiväli oli niin pielessä, että auto ei enää käynnistynyt ennen kuin jäähtyneenä. Panta kiristettiin ja sen jälkeen Seevu käynnistyi taas moitteetta. Ei muuta kuin laivaan! tosin seuraava paatti lähti Helsingistä ja olisi Ahvenanmaalla joskus aamuyöllä. Ei sinne jaksa yöllä jäädä, mennään suoraan Tukholmaan!
Kävipä tuuri että vika löytyi ja matkaan päästiin. Olisihan se ollut noloa mennä siviiliautolla custom-tapahtumaan.
Tukholmassa oltaisiin sitten lauantai-aamulla ja siitähän pääsi mukavasti vaikka Hot Rod Reunioniin Malmbyhyn. Tukholmaan sovittu straippausreissu piti myös muuttaa alkuperäistä aikaisemmaksi, mutta mitäs kun puhelimet toimii. Iloisessa seurassa laivamatka sujui leppoisasti mutta Lauantaiaamu valkeni harmaana, shortsit vaikuttivat suoraan sanoen hiukan yliammutuilta. Olisihan se pitänyt muistaa… Ruotsissa sataa aina!
Laiva saapui satamaan yhdeksän jälkeen ja siitä huitaisee runsaassa tunnissa Malmbyhyn. Meillä olisi siis hyvin aikaa rakentaa tapahtumaan pieni maalausosasto. Tosin matkalla pitäisi kyllä säätää jarruja, ne tuntuvat laahaavaan ja pito on suoraan sanoen olematon. Tini seisoi koko vartalollaan polkimen päällä ennen kuin auton vauhti alkoi hidastua, mutta silloinkin koko lailla maltillisesti. Ennen Södertäljeä todettiin, että nyt haetaan vähän evästä ja samalla tsekataan jarrut. Viime hetkellä, sillä kun vauhti hidastui moottoritieltä, kuului selvää jarrun kitinää ja tuoksu muistutti savustusuunin hajua. Jarrurummut hehkuivat lämmöstä ja musta jarrupöly muutti Tinin ihonvärin kun hän korkkasi Studebakerista peräisin olevat takakapselit auki. Tunnin odottelun jälkeen rummut irtosivat ja kengät oli säädettävä niin kauas rummuista kuin mahdollista, jotta matka jatkuisi.
Mikä tuuri ettei satanut!
Radalle takaisin, kello tosin näytti jo puolta päivää, joten suunnitelmia pitäisi ehkä vielä säätää. Moottoritie oli kuuma mutta ruuhkaa oli aika lailla, jopa niin että lopulta matka pysähtyi. Jono jatkui kilometrejä edessämme… ei voi olla totta! Ikinä ei motarilla ei Ruotsissa ole ollut tällaista ryysistä! Eurooppalaiseen malliin kansa siirtyi tien kaiteelle polttelemaan ja juttelemaan puhelimeen, ei siis mitään tehtävissä. Parikymmentä minuuttia odoteltuamme jono nytkähti taas liikkeelle, mikä kaaos, nyt täytyy kiirehtiä että päästään edes jossain vaiheessa Reunioniin!
Tie vilisti allamme ja Strängnäsin risteys alkoi jo häämöttää edessämme kun Tini heittäytyi jarrun päälle koko vartalollaan. …tana, pölykapseli…loikottaa tossa vieressä, pakko pysähtyä, viiskolmosen Stuidun kapseita ei saa mistään! Vajaan kilometrin päässä auto lopulta pysähtyi ja syöksyimme moottoritien reunaa pitkin silmät viiruna yrittäen bongata onnetonta lentävää lautasta. Ohiajavat rekka-autot pöllyttivät rasvaletin tuhannen solmuun mutta lopulta kapseli löytyi vastapuoleiselta kaistalta ja oikeasti lähes virheettömässä kunnossa, mikä tuuri! Nyt äkkiä matkaan, ei enää kuin kymmenen kilometriä!
Reunionin jono mateli hissukseen ja vaadittiin hiukan röyhkeyttä, jotta alueelle ylipäätään selvittiin. Aamupäivän sijaan tosin kello vilisti jo kolmea, joten maalausprojektit saisivat kyllä jäädä tähän. Keli oli muuttunut matkan varrella todella harmaaksi ja nyt shortseissa oli jo aika viileää. Sade alkoi neljän jälkeen.
Projekti meni kyllä hiukan nyt pieleen, mutta nähtiinpä hieno tapahtuma ja nyt ollaan jo aika sinut autonkin kanssa. Lasinpyyhkijät? Eihän sellaisia tarvinnut ajatellakaan kotona. Seuraava kohde on nyt Tukholma, jossa Von Svenin kanssa on sovittu treffit joten ei muuta kuin matkaan. Huomenna olisi sitten straipattava tukholmassa uusi kohde. Vesisade piti jarrut viileänä ja matka sujui hienosti. Varsinkin kun sivuikkunat veivattiin auki, pääsi vaihdelaatikosta nouseva lämpö lämmittämään ohjaamoa ( lattiassahan oli laatikon kohdalla metri kertaa metrin kokoinen reikä jota peitti vain räsymatto) ja tuulilasi pysyi läpinäkyvänä. Kyynärpää tosin kastui, koska kukapa sivuikkunaa pitäisi auki ilman että luu roikkuisi ulkona?!
Tukholman ilta pimeni nopeasti ja liikenne puuroutui mitä lähemmäs päästiin kaupungin rajaa. Puikkelehdimme katutöiden rajoittamia shikaaneja tasaista kahdeksankympin vauhtia muun liikenteen kanssa, toivoen että kukaan hönö ei tekisi äkkijarrutuksia. Kungens Kurvan jälkeen tapahtui odottamattomia…auto yskähti, vauhti hiipui ja huolestuneen näköinen Tini käänsi keulan kohti moottoritien reunaa, jota kaide rajasi. Auto hiljeni ja pysyi hiljaisena vaikka startti pyöritti vanhaa matkalaukkumoottoria raivon vallassa. MITÄ HITTOA NYT!? Ei voi olla bensa, ollaan ajettu vasta kaksi ja puolisataa kilsaa!
Sade piiskasi tuulilasia, ohijyrisevät rekat höyläsivät kyynärpäätä ja kaksi rasvapäätä heilui customin kabiinissa, jonka lasit alkoivat hiljalleen höyrystyä. Ikuisuuden kestäneen muutaman minuutin aikana kaikki mahdollisuudet vikaan ynnä mahdollisuus työntää auto pois tieltä tulivat punnituiksi. Tota… bensamittari näyttää kyllä nollaa. Voisko se kuitenkin olla… Varakanisteri oli pakattu tietysti sinne kaikkein syvimmälle, autossa ei siis ollut takaluukkua vaan kaikki tavarat oli kaivettava kallistetun selkänojan yli esiin. Ylimääräisiä tavaroita ei tietenkään voinut sijoittaa auton viereen, koska latvialaiset rekat olisivat silmänräpäyksessä keränneet ne puskurinsa koristeeksi. Jotenkin bensatankkiin saatiin kuitenkin sujutettua muutama litra menovettä, kahvikupillinen vielä kaasariin ja uusi yritys. Sehän lähtee!
Kävipä tuuri ettei jätetty varakannua kotiin!
Kaupungissa treffasimme sitten VonSvenin jonka luokse päästiin yöksi huilaamaan ja kuivattelemaan vaatteita. Rauhallinen ilta muuttui kuitenkin hiukan hätäisemmäksi kun joku sai idean käydä tarkastamassa Tukholman Tiki Room -kuppilan. Kaikki hyvin niin kauan kunnes havaittiin, että se harvakseen kulkeva juna, johon tähtäsimme, tulikin viisi minuuttia aiottua varhaisemmin. Sven on sutjakka ja jäntevä nuori mies, jolle puolen kilometrin juoksu vesisateessa oli leikkiä, mutta allekirjoittaneen vuodet alkoivat todella painaa viimeisen sadan metrin aikana ja Tinilläkään ei ollut herkkua, kun ankkuriketjun painoinen lompakkoketju hakkasi kyljen mustaksi ja viestitti kilinällään että täältä tulee nyt tulee miäs eikä marjanpoimija. Laiturialueen portit olivat kuin sadan metrin aidat, kun loikimme turvamiehiä väistellen pendeltågiin mutta ehdittiinpähän. Vaivan kruunasivat erinomaiset Tiki-drinkit ja ilta päätyi kerrassaan mukavissa merkeissä.
Kävipä tuuri että Sven keksi näin hienon baarin meille!
Sunnuntaina ohjelmassa oli aiemmin sovittu Johanin upean kustomauton straippaus. Seikkailumme oli muuttanut aika dramaattisesti myös hänen aikataulujaan, sillä vaikka auto olikin Tukholmassa, asui rakentaja itse Oolannissa, josta on sitten rapeat neljä ja puoli tuntia ajomatkaa. Äärimmäisen upean customauton maalaus oli jo tehty, maalari oli halunnut väkisin straipata auton scallopit, mutta lopputulos oli kohteliaasti sanottuna epäonnistunut. Raidat oli jätetty lakan alle ja tehtävänämme oli maalata uusi raita tuon vapisevan viivan päälle. Homma vaati yllättävän paljon työtä, ja lasku tuntui hiukan rasvaiselta, mutta sanottu mitä sanottu. Johan ei sen sijaan sanonut mitään, katseli vaan kun jatkoimme hommia. Kun paketti oli kasassa, kaiveli hän taskuaan ja pelätyn narinan sijaan löi yhden ylimääräisen nelinumeroisen setelin vielä päälle ja jatkoi empimättä että ”ei kai teillä niin kiire ole ettette lounasta ehtisi nauttia”? Paksu tanskalainen pihvi vatsassa pullottaen jatkoimme lopulta kohti seuraavaa kohdettamme, Eskilstunaa ja Kepun ystävällistä majapaikkaa.
Kävipä tuuri että päästiin maalaamaan noin upeaa autoa!
tarina jatkuu…
Ikväll vill jag gå och se Oskuldens tid på bio.
Och på lördag vill jag avsluta med att gå och bowla på 
Eller till Oslo för att se 
